SGN GROUPIN TOIMITUSJOHTAJA VAIHTUU – ILKKA BRANDER SIIRTYY SAARIOINEN OY:N TOIMITUSJOHTAJAKSI 1.1.2024 ALKAEN, JATKAA SGN GROUPIN KEHITTÄMISTÄ HALLITUSTYÖN KAUTTA

SGN Groupin toimitusjohtaja Ilkka Brander on nimitetty Saarioinen Oy:n toimitusjohtajaksi 1.1.2024 alkaen. Toimitusjohtajan sijaisena SGN Groupissa aloittaa talousjohtaja Stefan Repo 1.12.2023.

”On tietenkin haikeaa kertoa, että joudun jättämään tämän uskomattoman porukan, hienon yhtiön ja loistavat asiakkaat vaihtaessani työnantajaa mielenkiintoisten kolmen vuoden jälkeen. Tarjoutunut mahdollisuus siirtyä ison ruokatalon johtoon on minulle kuitenkin once in a lifetime juttu ja en sitä halunnut jättää kokematta”, Ilkka Brander toteaa.

”Ilkan lähtö on harmittava asia, mutta ymmärrän hänen ratkaisunsa ja olen ylpeä, että SGN Groupin toimitusjohtajuus on osaltaan edesauttanut Ilkkaa etenemään urallaan näin merkittävään tehtävään. Olemme iloisia, että Ilkka on lupautunut jatkamaan SGN Groupin hallituksessa ja pystyy tätä kautta tukemaan jatkossakin yhtiön kehittämistä”, sanoo Sam Nieminen, SGN Groupin omistaja.

SGN Groupin uuden toimitusjohtajan valinnasta tiedotamme lähiaikoina.

Ilkka Brander

puh. 050 388 3108

ilkka.brander@sgn.fi

Sam Nieminen

puh. 040 552 7040

sam.nieminen@sgn.fi