Mikko Marttila Agritek Oy:n kaupalliseksi johtajaksi

MMM, Agronomi Mikko Marttila (37 v) on nimitetty Agritek Oy:n kaupalliseksi johtajaksi 1.3.2021 alkaen. Marttila siirtyy Agritekin palvelukseen Lantmännen Agro Oy:n palveluksesta. Tehtävässään Marttila tulee vastaamaan SGN Group -konsernin maataloustoimialasta ja on konsernin johtoryhmän jäsen. Marttila raportoi konsernin toimitusjohtaja Ilkka Branderille.

Mikko Marttila on toiminut maatalouskaupan alalla vuodesta 2008 ja suurimman osan ajasta Keskon ja myöhemmin Lantmännen Agron palveluksessa. Hän on toiminut mm. maatalouskonekaupan hankinnassa tuotepäällikkönä, työkonetiimin esimiehenä sekä myöhemmin myyntijohtajana ja Keskon maatalouskaupan johtoryhmän jäsenenä. Suomen lisäksi hänellä on ollut vastuullaan liiketoiminta myös Virossa, Latviassa ja Liettuassa. Viimeisimmässä tehtävässä Lantmännen Agrolla Mikko on vastannut erityisesti jälkimarkkinointikonseptin, myymälävalikoiman ja myymäläkonseptin kehittämisestä tiiminsä kanssa.

Mikko asuu Helsingissä mutta viikonloppuisin hän viihtyy tilallaan ja mökillään Ikaalisissa metsänhoitotöissä, traktorin ratissa tai kalassa. Lenkkeily ja nuorkauppakamari kuuluvat myös harrastusten listalle.

”Olemme sitoutuneet kehittämään SGN Group -konsernin maataloustoimialaa pitkäjänteisesti ja voimakkaasti eteenpäin. Uskomme, että Mikon kokemus liiketoiminnan, myynnin sekä asiakassuhteiden kehittämisestä maataloustoimialalla sekä Mikon energinen ja innostava luonne auttavat meitä vauhdittamaan ja tarttumaan kiinni toimialan kehittämismahdollisuuksista. Loppuasiakkaamme viljelijät modernisoivat toimintaansa vauhdilla, ja me haluamme olla yhdessä jälleenmyyjiemme kanssa eturintamassa tarjoamassa heille uusimpia ratkaisuja”, sanoo SGN Groupin toimitusjohtaja Ilkka Brander.

Kaupallisen johtajan tehtävään Agritek Oy:ssä Mikko lähtee täynnä energiaa. “On hienoa päästä kehittämään uusia asiakaslähtöisiä ratkaisuja ja palveluita uudesta näkökulmasta ja uuden tiimin kanssa vahvassa, perinteikkäässä ja tunnetussa maatalouskaupan yrityksessä. Haluan olla kannustava esimies sekä ennen kaikkea asiakkaiden tarpeita kuunteleva kumppani jälleenmyyjille ja loppuasiakkaille”, Mikko kertoo.

”Pidän eniten työskentelystä, jossa uskalletaan katsoa rohkeasti eteenpäin, tuodaan uusia teknologioita kehittämään asiakkaan toimintaa sekä luotetaan maaseudun elinvoimaisuuteen. Meidän pitää olla itse aktiivinen ja utelias uusiin mahdollisuuksiin”, Marttila toteaa.

Lisätiedot:
Ilkka Brander p. 050 388 3108 ilkka.brander@sgn.fi

 Agritek Oy on yksi Suomen suurimmista maatalouskonekaupan yrityksistä­­­, joka toimii yksityisen, koko maan kattavan kotimaisen jälleenmyyjäverkoston kautta. Yrityksen liikevaihto on noin 40 milj. € ja henkilöstömäärä 20. Agritek Oy:n edustamia traktori- ja työkonemerkkejä ovat mm. New Holland, Case IH ja Kverneland. Agritek on osa SGN Groupia. www.agritek.fi

SGN Group on 1933 perustettu vahva ja kehittyvä suomalainen kaupan alan perheyritys, joka tunnetaan kansainvälisistä tunnetuista merkkituotteista. Konsernilla on merkittävää liiketoimintaa myös Venäjällä ja Ruotsissa. Toimialoihin kuuluvat kodin ja vapaa-ajan tuotteet, urheilu, maatalous, teollisuuslaitteet sekä lumentekoon ja -hoitoon liittyvät laitteet. SGN Groupin liikevaihto vuonna 2019 oli noin 129 milj. € ja sen palveluksessa on noin 120 työntekijää. Konsernin pääkonttori sijaitsee Vantaalla. www.sgn.fi