Olemme kaupan alalla toimiva
80-vuotias perheyritys
, joka tunnetaan vahvoista kansainvälisistä merkkituotteista. Toimialamme ovat urheilu- ja vapaa-ajan tuotteet, maatalous, ympäristönhoito ja teollisuuslaitteet.

Minun (SGN)-arkeni blogi

Ajankohtaista

Tiedotteet & ajankohtaista


Tomi Niemi nimitetty Agritekin toimitusjohtajaksi

Julkaistu: 16.03.2012

SGN Group -konserniin kuuluvan Agritek Oy:n toimitusjohtajaksi on nimitetty DI Tomi Niemi, 43 v. Hän aloittaa työt Agritekilla 2.5.2012 mennessä. Tomi Niemi on toiminut elintarviketeollisuuden tarvikkeiden ja laitteiden maahantuojan Thomeko Oy:n toimitusjohtajana viimeisimmät vajaat 5 vuotta. Sitä ennen hän on työskennellyt Autotank Groupissa maajohtajana ja liiketoiminnan johtajana sekä YIT-konsernin tytäryhtiöiden vienti- ja toimitusjohtajana Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa.

Toimitusjohtajan valinnassa painotimme liikkeenjohtamiskykyjä, vahvoja näyttöjä henkilöstön johtamisessa sekä luonnollisesti näyttöjä taloudellista onnistumisista. Agritekilla on kokenut ja maatalouskonekaupan osaava henkilökunta, joka yhdistettynä uuden toimitusjohtajan ajatuksiin ja kokemuksiin aivan eri toimialoilta antaa erinomaisen mahdollisuuden kehittää Agritekin ja kauppiasverkostomme toimintaa.

YHTEYSTIEDOT:
Tomi Niemi
Toimitusjohtaja, Agritek Oy
Puh. 040 570 1815
Sähköposti: tomi.niemi@sgn.fi

Sam Nieminen
Toimitusjohtaja, SGN Group Oy
Puh. 030 650 5210, 040 552 7040
Sähköposti: sam.nieminen@sgn.fi

Agritek Oy on alati kasvava ja yksi Suomen suurimmista maatalouskonekaupan yrityksistä, joka toimii yksityisen, koko maan kattavan jälleenmyyjäverkoston kautta. Liikevaihto on 57,2 milj. e, henkilöstöä 24. Agritek Oy edustaa maailman suurimpien traktori- ja työkonevalmistajien tuotemerkkejä, mm. CNH:n New Holland- ja Case IH -traktoreita sekä Kverneland-työkoneita.

Agritek Oy kuuluu SGN Groupiin, joka on 1933 perustettu tukkukaupan alan perheyritys. SGN Group tunnetaan vahvoista kansainvälisistä merkkituotteista. Sen toimialoihin kuuluvat maatalous, urheilu- ja vapaa-ajan tuotteet, ympäristönhoito ja teollisuuslaitteet. Tuotteiden myynti ja jälkimarkkinointi hoidetaan ensisijaisesti erikoistuneiden vähittäismyyntiverkostojen kautta. Yhtiöön kuuluvat Agritek Oy:n lisäksi S.G. Nieminen Oy, Sumeko Oy, SGN Motors Oy, SGN Sportia Oy ja SGN Tekniikka Oy. Vuonna 2011 SGN


« Palaa takaisin uutisiin

  • S.G Nieminen Oy Griino Hortus Vilmori Nickerson Zwaan Timac Agro Garford MTD Cub Cadet Claber Echo Shindaiwa Solo
  • Sumeko Oy, SGN Motors Oy Harley Davidson Kawasaki Arctic Cat Tohatsu Aprilia Derbi Piaggio Vespa JDM
  • Kverneland Case IH New Holland Gilles
  • SGN Sportia Oy Sportia Titania York
  • SGN SGN Tekniikka Oy Spraying Systems Co Gorman-rupp Gorman-Rupp Industries Annovi Reverberi AutoJet Brauer Flojet