Tiedotteet & ajankohtaista
Kiitos verkkohaastatteluun osallistuneille
Julkaistu: 24.03.2010Agritek toteutti yhdessä verkkopohjaisia ratkaisuja ennakoivaan johtamiseen tarjoavan Fountain Park Oy:n kanssa asiakkaille ja sidosryhmille suunnatun verkkohaastattelun.
Verkkohaastattelun tavoitteena oli selvittää, mitkä asiat vaikuttavat vuonna 2015 maatalouskonekaupan valintaan.
Tuloksia hyödynnetään Agritekin tulevaisuuden maatalouskonekaupan mallin luomisessa. Osallistujia kannustettiin kertomaan omin sanoin eri näkökulmista, miten he valitsevat maatalouskonekauppansa vuonna 2015.
Osallistujat pääsivät myös arvioimaan toistensa antamien ajatusten tärkeyttä.
Haastatteluun tuli runsaasti osallistujia niin sähköpostikutsujen, verkkosivujen bannereiden kuin kaverikutsujenkin kautta. Saimme haastattelulla yhteensä lähemmäs tuhat arvokasta ajatusta maatalouskonekaupan kehittämiseksi.
Osallistujien kesken arvotiin palkinnoksi Trimblen ajouraopastin ja 10 kpl öljyastioita.
Pääpalkintona olleen Trimble EZ Guide 250 -ajouraopastimen voitti Kristian Aaltonen Vehmaalta. Kuvassa oikealla pääpalkintoa Aaltoselle luovuttaa Aluemyyntipäällikkö Marko Mustonen Agritekiltä, kuvassa vasemmalla luovutuksessa mukana Turun New Holland -kauppias Juha Lindvall RL-Traktorikone Oy:stä

Lämmin kiitos kaikille osallistuneille mielipiteistä!
Agritek Oy
Sam Nieminen
Toimitusjohtaja
