Suksi suksi ei luista mihinkään…

Suksi suksi ei luista mihinkään

Julkaistu 23.04.2013

Takana on aivan mielettömän runsasluminen jokaisen hiihtohullun unelmatalvi. Lumi tuli kohtuullisen myöhään joulun jälkeen, mutta vielä pääsiäisen aikaan laduilla näkyi suksijoita ruuhkaksi asti. Latujen kunto säilyi pitkään hyvänä pakkasen puolella säilyneen lämpötilan ansioista, eikä vesi kovettanut latua liian jäiseksi. Pakkanen piti oksat ja havunneulaset puissa pois laduilta.

Useampana vuonna hiihtokilometrejä on kertynyt tuhannen verran ja hiihto on talven ehdoton ykköslajini. Kerran elämässä olen laskettelurinteeseen eksynyt ja kieltämättä vieressä mäkeä alas hurjastelleet taaperotkin olivat taitavampi näky kuin minä. No, tyyli on vapaa ja alas pääsee aina! Hiihdossa viehättää hiki päässä ja räkä poskella alati vaihtuvat maisemat. Mikä onkaan kauniimpaa, kuin kaunis alkukevään latu peltomaiseman keskellä.

Innokkaana harrastajana odotin talvea kuin lottovoittoa. Kilometrejä kertyikin pyöreä lukema, nolla. Kun ikämittari kolkuttelee kolmenkympin ovea ja pyyhkäisee ruuhkavuosien saatossa metron lailla lähelle seuraavaa kymmentä, voi oma keho tarvita paria varaosanvaihtoa. Kuluneena vuonna vaihdettiinkin kahteen otteeseen pari viallista varvas-nimistä osaa hieman toimivampiin versioihin. Joten kaikki viime talven ladunvarressa vietetyt tunnit olivat enemmänkin maisemasta nauttimista ja oman jälkikasvun hiihtotaidon kehittymisen ihastelemista rinta rottingilla. Tosin pienemmän version hiihtotyylissä oli hyvin erikoisia piirteitä. Aluksi mielestäni kohtuullisen hienosti tasaisella sujunut sivakoiminen muuttui seuraavassa ylämäessä uskomattoman äänekkääksi raivotanssiksi, ja tämä rituaali päättyi sauvojen lennokkaaseen ilmalentoon keskelle peltoa. Hetken itseään keräiltyään, pienokaisen matka jatkui. Niin kuin aiemmin sanottu, tyyli on vapaa.

Tämän talven ehdotonta viihdykettä oli muiden hiihtäjien katselmointi. Hiihtäjiä selvästikin on montaa eri koulukuntaa, josta on selkeästi erotettavissa muutama lajityyppi. Ensimmäinen on koko ikänsä lapsesta saakka kesät talvet kouluun hiihtäneet mummot ja papat. Heillä on nostalgiset, tosin vielä täysin toimivat varusteet vuodelta 1976 ja he hiihtävät uskomattomalla tarmolla ylämäessä ohi perinteisellä tyylillä. Hatunnoston arvoinen näky, joka saa tuntemaan itsensä jalattomaksi amatööriksi. Toinen lajityyppi on 80 km/tunnissa ohikiitävät vapaan tyylin taiturit, jotka ovat uskomattoman viimeisen päälle varusteltuja hiihtäviä varustekuvastoja. Tälle joukolle on tyypillistä sivauttaa kolmen sentin päästä ohi ja katsoa pahasti, kun olet jäänyt ladulle tukkimaan oikeiden hiihtäjien tietä. Kolmas lajityyppi on onneksi me aikuisena hiihdon salat löytäneet ja koulun pakko-hiihdosta hengissä selvinneet nautiskelijat, jotka panostamme varusteisiin kuukausipalkkaa vähemmän ja vaatetukselta meitä ei erota tavallisesta talviulkoilijasta. Tukimme lapsinemme ladut, mutta olemme äärimmäisen onnellisia tästä hienosta lajista, joka on juurtunut sydämeen. Ensi talvea odotellessa!


Uutisarkisto

2018 2017 2016 2015 2014 2013