Roottori ratkaisee!!!

Roottori ratkaisee

Julkaistu 17.02.2015

Todistamattomat huhut kertoivat jo vuosia sitten suurten noukinvaunuvalmistajien kyselleen varovasti, milloin Veenhuis tuo noukinvaununsa Suomeen.

Nyt jo tiedetään, etteivät koskaan, sillä Veenhuisin noukinvaunut siirtyivät strategisen linjanvedon seurauksena Kvernelandille jo vuosia sitten. Veenhuis päätti keskittää tarmonsa kokonaan toiseen peruskiveensä lietelaitteisiin ja niin noukinvaunut jäivät heidän listaltaan.

Kesällä 2013 pääsin itse sitten kuulemaan ja näkemään, mistä on kysymys kun puhutaan tästä ”pelätystä” noukinvaunusta. Roottori oli, paitsi erinäköinen, myös rakenteeltaan merkillinen.

Roottorin filosofia avautui vasta kuormitettaessa roottoria. Leveät roottorisormet työntävät heinämassan leikkaavien veitsien läpi. Leveät roottorisormet kulkevat erittäin läheltä leikkaavia veitsiä, jolloin leikattava rehumassa ei pääse kiilaantumaan pitkittäin leikkaavan veitsen ja roottorisormien väliin. Tässä ratkeaa vähäisen voimantarpeen salaisuus ja lyhyt silpun pituus tulee todistetuksi.

Onko leveä roottorisormi haavoittuva, jos pään kokoinen pulteri nousee roottorille ja taivuttaa roottorisormia sivusuunnassa? No ei ole tässä yhteydessä, koska roottorisormet irtoavat lohkoittain joka tilan työvälineillä. Taittunut sormi voidaan ruuvipenkissä suoristaa tai vaihtaa kokonaan, kun ne ovat pulteilla toisissaan kiinni.

Kolmas merkillinen tekijä ilmeni roottorin sullontasuunnassa tai tavassa. Roottorisormien muotoilussa on jotain merkillistä, sillä roottori työntää rehun lavalle niin, että rehu tulee tiivistetyksi samalla lavalla jo olevan rehumäärän painosta. Tuloksena on tiiviit, valtavat kuormat.
Tämän vuoksi vaunussa onkin erillinen kantava runko, jonka päällä lava lepää.

Kolmas merkillinen ominaisuus on vaunun noukkimessa. Keskeltä nivelletty mehuvetoinen noukin pääsee kallistelemaan omaa elämäänsä maan pinnanmuotojen mukaan. Noukkimen hyötyleveys on suuri ja tukipyörät lähellä noukkimen päätyjä, koska mekaaninen voimansiirto ei enää vie päädyistä tilaa.

Roottori-ratkaisee-b

Mehuveto tarjoaa samalla myös peruutusominaisuuden, mikäli tilan renki on korjuuketjun edeltävällä koneella onnistunut tumpuloimaan karhon rullalle kääretortuksi ja koko leivos yrittää kerralla roottorille. Peruutus on se eikun-nappi, joka antaa ammattilaiselle vielä yhden mahdollisuuden lisää välttää tukkeutumisen aiheuttama käsityö.

Kvernelandin mallistossa Veenhuisin perillinen tunnetaan mallinumerolla 11080C. Mielenkiintoista nähdä, miten vaunu lunastaa paikkansa jo tupaten täynnä olevilla markkinoilla, joissa on vain uskottavia pelureita.

Eemeli Linna
Agritek Oy


Uutisarkisto

2017 2016 2015 2014 2013