SGN Groupin historia
YRITTÄJYYS, ITSENÄISYYS JA VAHVAT MERKKITUOTTEET
Kauppiasperheen poika Sven G. Nieminen perusti siemenalan tuonti- ja tukkuliikkeen vuonna 1933. Hän aloitti siementen tuonti- ja vientikaupan, vaikkei hänellä ollutkaan kokemusta maataloudesta. Koska pulavuosien jälkeen Suomen maatalous eli kasvun aikaa, oli laadukkailla siemenillä kysyntää.Jo 1930-luvulla luotiin laajat kauppasuhteet Euroopan siemenkauppiaisiin. Suomen siemenkauppaa käytiinkin jo pian merkittävissä määrin Sven G. Niemisen välityksellä. Ensimmäiset kone-edustukset tulivat myös 30-luvulla.
Sodan aikana Sven G. Nieminen toimi kansanhuoltoministeriön määräämänä Suomen siemenkaupan asiamiehenä, ja hänen yrityksensä vastasi käytännössä koko Suomen kylvösiemenhuollosta.
Jälleenrakennuksen aikaan toiminta kehittyi tuontikauppaan ja yritystoimintaa laajennettiin 1950-luvulla viljankäsittelykoneisiin sekä 1960-luvulla vapaa-ajan tuotteisiin. 1970-luvulla valikoimiin otettiin teollisuuden laitteet ja komponentit.
Sukupolvenvaihdos toteutettiin 1980-luvulla, kun Sven G. Niemisen poika Sam G. Nieminen tuli mukaan liiketoimintaan ja jonkin ajan kuluttua liiketoiminnan johtoon.
1980-luvulla perustettiin yrittäjäpohjainen myyntiverkosto uutta aluevaltausta, eli maatalouskoneiden maahantuontia varten. 1990-luvun alun matalasuhdanteessa tehtiin merkittäviä uudistuksia, jotka mahdollistivat yrityksen uuden kasvun. Baltian lähialueilla sekä Venäjällä aloitettiin toiminta 1990-luvun puolivälissä.
Vuonna 2003 perustettiin OOO Sumeko Pietariin hoitamaan Venäjän vientiä.
Luonteva askel uusia alueita etsivälle SGN Groupille oli vuonna 2006 aloitettu urheilutuotteiden kauppa
SGN-historia merkkipaaluja
1933 S.G. Nieminen Oy perustettiin.
1938 Ginge-kone-edustus S.G. Niemiselle.
1950 Damas-viljankäsittelylaitteiden maahantuonti alkoi.
1963 Sumeko Oy perustettiin.
1965 Kawasaki-moottoripyörien maahantuonti alkoi – laajentuminen vapaa-ajantuotteisiin.
1970 Spraying Systems –suuttimien maahantuonti käynnistyi.
1983 SGN-tekniikka-aputoiminimi otettiin käyttöön vastaamaan tekniikan alan maahantuonnista.
1986 Agritek Oy perustettiin – laajentuminen maatalouskone- ja traktorikauppaan.
1991 Tohatsu-perämoottoreiden edustus Sumeko Oy:lle.
1992 New Holland -traktoreiden edustus Agritek Oy:lle.
1993 Harley-Davidson-edustus Sumeko Oy:lle.
1997 Arctic Cat -moottorikelkkojen ja Derbi-mopojen edustukset Sumeko Oy:lle.
2000 Tuko Gardenian liiketoiminta S.G. Nieminen Oy:lle. Siementen, pienkoneiden ja mopojen/skoottereiden myyntiosastot siirtyivät Keravalle.
2001 Case IH -traktoreiden edustus siirtyi Agritek Oy:lle.
2003 Sumeko Oy:n tytäryhtiö OOO Sumeko perustettiin Pietariin.
2004 Piaggio-, Gilera- ja Vespa-mopojen ja skoottereiden liiketoiminnot siirtyivät Sumeko Oy:lle.
2006 Sportia-tukkuliiketoiminta siirtyi SGN Groupille.
2007 Osakkuus Bike Planet -polkupyöräketjusta.
2008 SGN Groupin uusi toimitalo

2010 Uusi lannoitteet-tuoteryhmä
2010 Oma vapaa-ajantuotteiden myymälä Motopride Pietariin
2011 Aprilia-moottoripyörät ja -mopot
2011 Kazakstaniin Almatyyn perustettiin myyntiyhtiö
2011 Moskovaan perustettiin OOO Sumekon toimisto
2012 SGN Groupin ensimmäinen verkkokauppa aloittaa toimintansa
2013 Kessu Oy:n liiketoiminta siirtyi SGN Groupille.